Esittely

Hei!

Tervetuloa koiraterapeutti Satu Vertainen-Aaltosen kotisivuille. Tällä sivulla kerron jotain itsestäni ja elämäni eläimistä.


Valmistuin v. 1988 Raudaskylän kristillisestä opistosta kirkon nuorisotyönohjaajaksi, ja työskentelin virassa miltei viime vuosisadan loppuun asti. Ensimmäisen oman koirani koulutus alkoi v.1989.
Olen kouluttautunut ensin harrastuspohjalta alkaen vajaa parikymmentä vuotta sitten agilityn, tokon, palveluskoirien ja pelastuskoirien koulutusohjaajaksi, sekä käynyt SKL:n kasvattajakurssit, Nämä siis Suomen Kennelliitto ry.:n ja Suomen Palveluskoiraliitto ry.:n kursseja. Vuonna 1999-2000 kävin Yrkeshögskola Sydvästissä koiraterapeutiksi (tällä hetkellä koiraterapeutteja koulutetaan Kannuksen Maaseutuoppilaitoksessa). Sen jälkeen olen opiskellut lisää mm. Belgiassa Friendly With Dogs-organisaation järjestämissä kansainvälisissä ammattikouluttajien seminaareissa v. 2006 ja 2008. Olen osallistunut vuosittain yleensä useille hyvien kouluttajien kursseille kotimaassa. Edelleen olen opiskellut lisää erilaisilla pelastuskoirien koulutuskursseilla sekä vapepan (vapaaehtoinen pelastuspalvelu) kursseilla. Erilaiset vastuutehtävät eri yhdistyksissä kuuluvat myös historiaani. Hevosten kanssa toimiminen jo noin kolmenkymmmenen vuoden takaa on opettanut paljon paitsi hevosista, myös eläimistä ja ihmisistä yleensä. Viimeiset kymmenkunta vuotta hevosen tai parin omistajana ovat olleet henkisesti rikastuttavaa aikaa.

Omien koirieni kanssa olen osallistunut agility- ja tokokilpailuihin, näyttelyihin ja sekä palvelus-, että pelastuskoirakokeisiin alkaen v:sta 1993. Olen myös saanut tutustua koirankoulutukseen USAssa, Texasin osavaltiossa vuoden 1998 ajan, omakohtaisesti pääasiassa agilityn parissa.

Käytän koulutuksessani pääasiassa positiivista vahvistamista. Koiran lajinmukaisen käyttäytymisen (etologian) tunteminen on perusedellytys tälle työlle. Haluan parantaa kurssilaisteni ja yksityisasiakkaitteni elämänlaatua koirien ja niiden omistajien keskinäisen yhteistyön, suhteen ja vuorovaikutuksen parantamisen kautta.

Omat koirat:

Hofmacher Cornell

KARHUNEN (BH, TK1 HOFMACHER CORNELL) v.2002- tuli meille 8-viikkoisena, kun Kettula oli ollut talon ainoana koirana 4 viikkoa Valtterin menehtymisen jälkeen. Kullanvärinen hovawart-urospentu oli heti 9-viikkoisena mukana avustamassa pentukurssin vetämistä, ja huolehti välillä ettei kukaan jäisi ilman leikkikaveria. Karhusen vahvuutena onkin aina ollut sosiaaliset koirasuhteet, ja, hmm, itsenäisyys... Sen kanssa olen harjoitellut tottelevaisuutta, jälkeä ja hakua pennusta asti, ja kursseja vetäessäni olen opettanut huvikseni myös agilitya. Virheiltä en välty niin kauan kuin on elämää, joten Karhusen kanssa olisin voinut myös tehdä monta asiaa toisin.Lisää tietoja löydät koiristani KoiraNetin tietokannasta ja kennel Hofmacherin omilta kotisivuilta.


REPONEN (BH, MV-10 HOFMACHER INNIG) s.2008 muutti meille heinäkuussa 2008. Kuvat sivuilla tulevat toivottavasti kertomaan jotain sen kuulumisista, ja kurssilaiset ja muut ystävät pääsevät seuraamaan senkin toimia arjessa. Reponen on opiskellut kaikenlaisia kivoja kouluaineita tähänastisen elämänsä aikana, kuten tottelevaisuutta, ketteryyttä, jälkeä, hakua, esine-etsintää ja agilitya.

Omat hevoset:



DUELL v.1986- on valloittava shetlanninponiori, jonka olen tuntenut vuodesta 1989 jolloin hain Valtterin Duellin kotitallilta. Duell muutti meille pihattotalliin Vinskin seuraksi juhannuksena 2005. Se on pitänyt kanssani talven 2006-07 ajan King's Kid'sien heppakerhoa kanssani ja opettanut osaltaan mm., miten hevosia kohdellaan rauhallisesti ja kunnioittavasti. Duell työskentelee tarvittaessa myös koirahommissa. Nykyään se voidaan nähdä ajoittain huvittelemassa kevyiden kärryjen edessä.

TAAVI, s. 2001, tuli ystäviltä uuden vuoden 2009 aattona myrsyn mukana, ja asuu meillä toistaiseksi.

Muistoissa:



VALTTERI v.1989-2002, upea, persoonallinen, itsenäinen, vahvatahtoinen ja -hermoinen, hieman aggressiivinenkin, keskikokoinen (säkä 59 cm, n. 30 kg) monirotuinen uros, jonka ostin pääsiäisenä 1989. Sen emä oli suuri persoona Kutvonen (enemmän tai vähemmän collien ja jonkin spanielin risteytys) ja isä naapurin saksanpaimenkoira. Valtterin kanssa tein tyhmyyksissäni melkein kaiken ensin väärin, mutta onneksi kuitenkin sain opetella sen kanssa myös toisen tavan olla ja elää ja kouluttaa koiraa. Uusia metodeja opittuani arkielämän jälkeen myös kilpailu-uramme parani entisestään (agility & toko). Valtteri nousi agilityssa kolmosluokkaan ensin epävirallisella tasolla ennen kuin sekarotuiset saivat virallisesti osallistua Kennelliiton kisoihin, sitten uudestaan virallisesti ja välissä kisasi Texasissa hyvällä menestyksellä. Tokon aloitettuaan 7-vuotiaana (!) se napsi pelkkiä ykköstuloksia ja nousi voittajaluokkaan silloisella minimimäärällä kisoja (3 kisaa alo, 2 avo). Eläinlääkäri lopetti sen sairauden vuoksi keväällä 2002, jolloin Valtteri oli 13-vuotias. Valtava suru lievittyi ehkä parhaiten ajatuksella, ettei sen tarvinnut kärsiä yhtään ylimääräistä. Valtterin tuhka haudattiin omalle tilallemme suuren, persoonallisen männyn juurelle.

Tittelit: NAC-V (USA, 1989-2002)



"Neiti" KETTULA (BH, FIN MVA KIKAPOON FOXGLOVE) v.1995-2007, oli erittäin viehättävä, iloinen, nöyrä ja yhteistyöhaluinen, merkkivärinen hovawartnarttu, jonka ostin 7-viikkoisena Klaukkalasta. Hain sen lentokoneella sylissä ja siitä sen ilmailu-ura alkoi. Sehän tuli harrasteilmailijaperheeseen, ja kaiken kukkuraksi se lensi Valtterin kanssa pariin otteeseen isollakin koneella rapakon yli Dallasiin, Texasiin, ja takaisin. Varhaisella iällä tapahtuneesta traumatisoitumisesta ja niistä seurauksena jääneistä paniikkikohtauksista huolimatta se paitsi kilpaili tuloksekkaasti agilityssa, tokossa ja pk-jäljellä, myös toimi hälyryhmässä pelastuskoirana (haku). Osallistuimme monille peko (pelastuskoira)-kursseille (mm. Pelastusopisto) ja Kettulan kanssa olikin sittemmin varsin helppo kulkea ja toimia, se teki aina ja ehdottomasti parhaansa. Kävimme näyttelyissä ja kilpailimme agilityssa sekä Suomessa että Texasissa, missä se saikin pari amerikkalaista titteliä molemmista lajeista. Siitä tuli mahtava ja taitava työkaveri minulle ja opettaja monenlaisille koirille ja niiden omistajille; niin asiakkailleni kuin pelastuskoiratreeniryhmämme koirakoillekin. Kettula sairasti selkäänsä viimeiset vuodet, ensin siltä leikattiin onnistuneesti välilevyn pullistuma, mutta sittemmin todettiin degeneratiivinen myelopatia (selkäytimen rappeuma), joka onneksi eteni todella hitaasti. Keväällä -07 sen aika koitti 12-vuotiaana, ja kotiin jäi suuri suru ja tyhjä tila. Kettulan tuhka haudattiin Valtterin viereen.

Tittelit: AD, INT CH (USA), BH, FIN MVA, JK2




WENDY v. 1980-2003, esteratsun uran tehnyt ruunikko puoliveritamma tuli minulle loukkaantuneena eläkevuosia viettämään v. 2000. Se kuntoutui vielä opettelemaan länkkärialkeita, ja vietimme yhdessä aivan uskomattomat kolme vuotta, kunnes sen jalkojen huono kunto kävi kestämättömäksi 23-vuotiaana. Mitään pelkäämätön Wendy opetti minulle, että heppatyttökirjojen hevonen-ihminen-suhde voi joskus olla totta, ja osoituksena siitä maastoilin usein sen selässä ilman satulaa ja ohjia, yksi naru riitti kuolaimettomista päävehkeistä. Kaksi koiraani kulkivat mukana joka reissulla. Wendy oli hevonen, jolla oli hienoin luonne ja suurin sydän, jonka olen tuntenut.



KOTO-VINSKI v. 1994-2006, ex-ravuri, jonka ostin helatorstaina 2004 ja jolla jo pari kuukautta ostamisen jälkeen ilmeni kalkkeuma toisessa etuvuohisessa. Leikkauksen jälkeen siihen kehittyi kuitenkin nopeaan tahtiin nivelrikko, ja hoidoista huolimatta eläinlääkärin piti päästää Vinski tuskistaan alkutalvesta 2006.


SIMPPA v.2004-2008 tuli meille vajaa 2-vuotiaana juuri ruunattuna lämminverivarsana (i. Houston Laukko, ei. Lindy's Crown, ei papereita). Yhteinen aikamme tämän rohkean ja älykkään nuoren hevosen kanssa päättyi joulukuussa 2008 nivelrikkoon.